contacts:   kontaktuppgifter:

TUOTANNOSSA
line

JSD

Jag saknar dig - Sinä minä ikuisesti

Anders Grönrosin elokuva ”Jag saknar dig” perustuu Peter Pohlin romaaniin ”Jag saknar dig, jag saknar dig” (1992).
Otava on julkaissut romaanin suomeksi 1997 nimellä ”Sinä ja minä ikuisesti”.
”Sinä minä ikuisesti ” -romaani ja elokuva, pohjautuu tositapahtumiin, ruotsalaisen pienen kaupungin teinitytön Kinna Giethin omakohtaisiin kokemuksiin ja päiväkirjaan.

Elokuva kertoo 13-vuotiaasta Tiinasta, jonka kaksoissisar kuolee onnettomuudessa.
Tiinan persoonasta katoaa toinen puoli, ja elokuva kertoo siitä, kuinka hän yrittää päästä toivottomuuden ja surun läpi, jottei itse kuolisi epätoivoon.
Hienointa tässä tarinassa on se, ettei se ole raskas eikä synkkä, vaan toivoa täynnä oleva kertomus elämän tärkeimmistä asioista: niistä, joista Tina ei aikaisemmin välittänyt edes puhua. Tällaisen kokemuksen jälkeen Tina on valmis ottamaan vastaan ystäviensä lämmön ja rakkauden, olemaan vahva ihminen.
”Jag saknar dig / Sinä minä ikuisesti” on nuorten elokuva nuorista. Ohjaaja Anders Grönros toteaa, että nuoret haluavat elokuvia, joissa heidät otettaan vakavasti.
Tässä elokuvassa heidät otetaan vakavasti, koska elokuva käsittelee elämän suuria kysymyksiä, rakkautta ja kuolemaa.

Elokuvan ohjaaja, vuonna 1953 syntynyt Anders Grönros, joka on aikaisemmin ohjannut mm. elokuvan ”Glasblåsarens barn”. Hän on voittanut m.m. Guldbagge -palkinnon parhaasta ohjauksesta.

Kaksoissisarien äitiä näyttelee Birthe Wingren ja elokuvan kuvaa Rauno Ronkainen.

Elokuvan tuottavat Göta Film AB / Christer Nilsson ja Garage Film / Malte Forsell sekä Kinoproduction Oy yhteistuottajana.
Elokuvan ensi-ilta on syksyllä 2010.



TYÖN ALLA
line


Täysikuu - elokuva Olavi Virrasta

”Täysikuu” – kokoillan elokuva kertoo legendaarisesta iskelmätähdestämme Olavi Virrasta. Hänen äänessään oli ainutlaatuista hehkua ja esiintymisessään voimakasta läsnäoloa. Hän oli suomalaisen tangon ja tanssilavojen kuningas.
”Täysikuu” –elokuva kertoo Olavi Virran uran huippuhetkistä, mutta myös hänen elämänsä varjopuolista.
Olavi Virta äänestettiin taas tänä kesänä iltapäivälehden lukijaäänestyksessä kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi tangolaulajaksi.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Olavi Virran kultaiselle kaudelle eli vuosiin 1959-60 ja hänen viimeisiin vuosiinsa 1970 –luvun alkuun.

Paavo Westerberg on kokenut ja palkittu kokoillan elokuvan ja tv-sarjojen käsikirjoittaja. Nyt hän ohjaa ensimmäisen kokoillan elokuvansa.
Niin elokuvatuottajan kuin levittäjän, Nordisk Filmin, katsojatavoite elokuvalle on 250.000 katsojaa.

Elokuvan pääosassa, Olavi Virtana nähdään ……………...?
Elokuvan näyttelijät esitellään vuoden 2010 alussa.

Elokuva kuvataan keväällä ja kesällä 2010 Helsingissä ja tanssilavoilla eri puolella Suomea sekä Ruotsissa.
Elokuvan tuotannosta vastaavat Kinoproduction Oy ja Bocané Films ja tuottajana toimii Claes Olsson. Elokuva on suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto.
”Täysikuu” saa ensi-iltansa elokuvateattereissa tammikuussa 2011.

” Laulun siivillä silti nyt sydämeni käy punatukkaisen tyttöni luo. Vaikka ei sua luonani kuulu eikä näy, aatoksin luokses tulla mun suo”
(Punatukkaiselle tytölleni, tango, Olavi Virta, 1952 & 1963)

Olavin kasvot


line

Rwanda

Kotia kohti

”Kotia kohti” on tunnin mittainen dokumenttielokuva, joka seuraa Ruandaan paenneen
kongolaisperheen elämää pakolaisleirillä, heidän matkansa Suomeen pakolaisina sekä sitä, miten he pärjäävät täällä heille aivan tuntemattomassa ympäristössä.
Elokuva kertoo tarinan yksinhuoltajaäidistä ja hänen 8 lapsestaan sekä siitä, mitä he toivovat ja odottavat tulevaisuudeltaan.
Elokuvan ohjaa Juan Reina ja sen kuvaa Jarkko M. Virtanen.
Dokumentti tehdään SES:n ja AVEK:n tuella ja yhteistyössä Yle yhteistuotantojen kanssa



JUURI VALMISTUNEET
line

Kulkutauti

Kulkutauti
27 minuuttia

Elokuvan päähenkilö, jakeluauton kuljettaja, ja muut keskeiset henkilöt ovat harmaita yksilöitä, ja tapaamme heidät heidän todellisissa ympäristöissään.
Elokuvan tapahtumapaikat on rajattu ”harmaalle vyöhykkeelle” ydinkeskustan ulkopuolelle sub-urbaaniin ja Kehä-alueille.

Tapahtumien kulku ja näkymä tiivistyvät siihen, mitä jakeluautosta voi nähdä ajettaessa fiktiivisesti “yhden” päivän aikana Kehä III:lla. Yhteisöllisen ihmisen elämänkaari kohtaa sen, mitä elämänmuoto tuottaa ja tarvitsee.

Jakeluauton kuljettajaa näyttelee Jussi-palkittu Janne Virtanen.

Ohjaaja Harri Larjosto (s. 1952) on taiteilija, joka työskentelee niin valokuvien, videoiden kuin tilateoksien parissa. Työssään hän yhdistää perinteistä elokuvakerrontaa kokeellisempiin elementteihin. Teoksissaan hän yhdistelee dokumentaarisuutta ja fiktiota. Niissä on mustaa huumoria ja yllätyksiä.
Larjosto on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1978 niin kotimaassa mm. Valokuvataiteen museossa, Amos Anderssonin taidemuseossa ja Tampereen Nykytaiteen museossa kuin ulkomailla mm. Claire Oliver Fine Art Galleryssä New Yorkissa. Hänen elokuviaan, kuten Vesikertomuksia (1999, 45 min), on palkittu kansainvälisillä festivaaleilla. www.harrilarjosto.com
Elokuvan on tuottanut Claes Olsson.

Elokuvaa ovat tukeneet Suomen elokuvasäätiö / Miia Haavisto ja AVEK / Pia Andell ja se on tehty yhteistyössä YLE yhteistuotanto / Sari Volasen kanssa.


line

Björnen

Björnen
10 minuter

Björnen är en kort fiktion, som berättar om vad som händer i en liten by i Österbotten när Lindholmskan råkar på en björn i skogen utanför byn .
I rollerna ser vi Guy Rosenholm, Kaija Grannas, Margit Aromäki, Boris Bränn och Håkan Ahlnäs.
Filmen är ett samarbete mellan Kinoproduction Oy och Yrkeshögskolan Novia.
Filmen är regisserad av Claes Olsson, alla övriga i filmteamet är fjärde årskursens elever från Novias Film- och tv-linje i Nykarleby.

Karhu
10 minuuttia

”Karhu” on lyhytelokuva, joka kertoo siitä, mitä tapahtuu pienessä pohjanmaalaisessa kylässä, kun rouva Lindholm sattuu tapaamaan karhun lähimetsässä.
Rooleissa esiintyvät Guy Rosenholm, Kaija Grannas, Margit Aromäki, Boris Bränn ja Håkan Ahlnäs.

Elokuvan ovat tuottaneet yhteistuotantona Kinoproduction Oy ja Ammattikorkeakoulu Novia.
Elokuvan on ohjannut Claes Olsson. Kaikki muut tuotantoryhmän jäsenet ovat Novian elokuva- ja tv-linjan neljännen vuosikurssin oppilaita Kokkolasta.



DVD - myynnissä olevia elokuvia


Colorado Avenue on kotimainen suurelokuva suomalaisista Amerikanmenijöistä, sisällissodasta ja kieltolaista. Se on kertomus Hanna Östmanin huikeasta elämästä, joka on täynnä unelmia, saavutuksia, menetyksiä, nöyryytystä, vilppiä ja katkeruutta.

Päähenkilö Hanna matkustaa 18-vuotiaana Amerikkaan, tarkoituksenaan rikastua suuressa lännessä. Kymmenen vuoden, huikeiden seikkailujen ja leskeksi jäämisen jälkeen hän palaa takaisin Suomeen ja perustaa maalaiskaupan entiseen kotikyläänsä. Hannasta tulee kyläläisten arvostama Dollar-Hanna, jonka elämään vaikuttavat laitonta puoskarointia harjoittava äiti, salakuljettajien Pirtukuninkaana toimiva oma poika Otto, ja vaikutusvaltainen kunnallispoliitikko Johannes Smeds, johon hänellä on rakkaussuhde.

Colorado Avenue on eeppinen elokuva, jossa on vahva teema ja loistavat näyttelijäsuoritukset. Se kattaa useita sukupolvia, 1880-luvulta myöhäiselle 1920-luvulle.

Päähenkilöt elävät itsenäisen Suomen alkuvaiheiden mullistavia aikoja. Kaiken keskellä he yrittävät voittaa takaisin kunnioituksensa ja löytää uudestaan perhetunteen ja yhteenkuuluvuuden.

Colorado Avenuen kertoo miten häpeä ja katkeruus voitetaan tekemällä sovinto menneisyyden kanssa. Elokuva tarjoaa jännitystä ja dramatiikkaa, joka muodostuu, kun henkilöt yrittävät löytää tien elämänkoettelemustensa läpi.

Eturivin kasvoja ja uusia kykyjä

Colorado Avenuessa nähdään sekä kokeneita näyttelijöitä että tuoreita kasvoja. Dollari-Hannan roolissa nähdään – ensimmäistä kertaa valkokankaalla – teatterista ja musikaalista tuttu Birthe Wingren, Kunnanmies Johannes Smedsiä näyttelee Nicke Lignell ja Hannan kanisterikuningaspoikaa uusi nuori kasvo Peter Kanerva. Muissa rooleissa nähdään mm. Irina Björklund, André Wickström ja Ylva Ekblad.

Elokuva perustuu Lars Sundin huikeisiin Pohjanmaa-eepoksiin ”Colorado Avenue” ja ”Puodinpitäjän poika”.

Colorado Avenuen on ohjannut Claes Olsson, joka on maamme eturivin ohjaajia. Hänen elokuviaan ovat mm suositut Onnen varjot, Ihanat naiset rannalla ja Akvaariorakkaus. Olssonin elokuvia on palkittu useilla koti- ja ulkomaisilla elokuvafestivaaleilla.

Kinoproduction Oy on tuottanut ”Colorado Avenue” -elokuvan sekä tv-sarjan yhteistuotantona Filmlance International AB:n (Ruotsi) kanssa yhteistyössä YLE FST- Finlands Svenska Televisionin, SVT-Sveriges televisionin Ja Canal+:n kanssa.

Elokuvan budjetti oli 2,8 miljoonaa euroa.

Suomen elokuvasäätiö, Svenska kulturfonden, Konstsamfundet, Pohjanmaan mediakomissio, Harry Schaumans stiftelse sekä Svensk-österbottniska samfundet ovat tukeneet elokuvaa.

Elokuvan levittää Sandrew Metronome Distribution Finland Oy.

Elokuvan kotisivu www.coloradoavenue.fi.

Colorado Avenuen traileri on nähtävissä netissä: http://www.youtube.com/watch?v=__85u5mPf0M


Colorado Avenue









www.sudenarvoitus.fi

Salla, 12, joutuu Suden arvoitus -elokuvassa elämänsä seikkailuun. Sanavalmis ja rohkea tyttö tuntee voimakasta yhteyttä susien ja komeana loistavan Pohjois-Suomen luonnon kanssa. Ne eivät ainakaan ärsytä ja hämmennä niin kuin adoptiovanhemmat, nörtti luokkakaveri Matias - ja seudulle vuosien jälkeen palaava biologinen äiti Laila.

Susista ovat tosin kiinnostuneet muutkin. Poronhoitajat kokevat ne uhaksi elinkeinolleen, ja seutukunnan kelkkailevat salametsästäjät hakevat suurpetojen turkeista lisätienestiä. Syntyy ristiriitoja, ja Salla huomaa, että hänen on toimittava. Matias ilmoittautuu hänen apurikseen.





uusi ihminen

Klaus Härön "Uusi ihminen"

Uusi ihminen –elokuvan tapahtumat ajoittuvat 1950-luvun alun Ruotsiin. 17-vuotias Gertrud asuu köyhässä perheessä isänsä ja seitsemän pikkusisaruksen kanssa. Kunnan viranomaiset eivät ole tyytyväisiä tapaan, jolla isä hoitaa kotia vaimonsa kuoleman jälkeen. Lapset päätetään ottaa huostaan ja sijoittaa kasvateiksi. Gertrud, joka on vanhin, on liian vanha kasvattilapseksi eikä hänen haluta jäävän kuntaan ollenkaan.

Esivalta päättää, että Gertrud sijoitetaan nuorten naisten työkotiin, Odenslundiin. Siellä Gertrud ystävystyy toisten tyttöjen kanssa ja oppii pian heidän avullaan talon tavat. Lippu vapauteen työkodista on sterilointi, ”lahtaus”, niin kuin tytöt sitä hirtehishuumorillaan nimittävät. Gertrud on siihen valmis, koska haluaa hinnalla millä hyvänsä pois työkodista.

Odenslundiin uusi vahtimestari on nuori Axel. Gertrudin rakastuu häneen ja heidän välille kehkeytyy kielletty rakkaustarina. Vähän ajan kuluttua Gertrud huomaa olevansa raskaana. Gertrud unelmoi menevänsä naimisiin ja elävänsä Axelin ja lapsen kanssa. Gertrud tajuaa, että vain steriloinnin ja abortin avulla hän pääsee pois laitokselta. Hän etsii apua Axelilta, mutta Axel väistää vastuunsa.

Gertrud taistelee nyt lapsensa elämästä. Hän ilmoittaa laitoksen johdolle, ettei enää ole suostuvainen sterilointiin ja saa kuulla, ettei kieltäytyminen ole mikään este operaatiolle. Gertrud käsittää, että on vain yksi tie ulos laitoksesta: mielisairaaloissa ei tehdä sterilointeja siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kukaan pääse sairaalasta pois. Niinpä Gertrud esittää hullua laitoksen lääkärille ja hänet toimitetaan saman tien mielisairaalaan. Vatsassa kasvaa lapsi, hänen ja Axelin. Gertrud on onnistunut puijaamaan järjestelmää, mutta vain oman elämänsä hinnalla.

Elokuva rooleissa nähdään mm. Jussi-palkittu Maria Lundqvist ylihoitaja Solbrittina ja nuori Julia Högberg Gertrudina. Elokuvan on kuvannut Jussi - palkittu Jarkko T. Laine.

Elokuva on Filmlance International AB:n ja Kinoproduction Oy:n yhteistuotanto. Suomen elokuvasäätiö on tukenut elokuvaa ja se tehdään yhteistyössä YLE Yhteistuotannot kanssa.

Elokuvan elokuvateatteriensi-ilta oli 16.3.2007 ja sen levittää Sandrew Metronome Distribution Finland Oy.

 

line

Milka

ILONEN TALO

Kreetta Onkelin menestysromaaniin pohjautuva tv-sarja Ilonen talo sai loistavat arvostelut ja oli katsojamenestys kun se esitettiin YLE TV 1:llä.

"Teos on sukuasuurille suomalaisille vahvojen naishahmojen tv-eepoksille, mm. Solveigin laululle."

"Maria Ruotsala on ohjauksessa selvästi kotonaan. Saman vilpittömyyden ja tinkimättömyyden voi lukea koko elokuvasta, Tuomo Hutrin kauniista, armottomasta kuvauksesta sekä Milka Ahlrothin taidolla ja antaumuksella tekemästä roolista Tomperin Aurina, joka venyy suurimmasta hellyydestä järkyttävimpään alennukseen." - Suna Vuori / HS, 16.10.

Mukana kotimaisia kärkinimiä

Tv-sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Maria Ruotsala. Ilonen talo -elokuvan rooleissa nähdään sekä suomalaisia eturivin näyttelijöitä että uusia kykyjä. Mukana ovat mm. Milka Ahlroth, Carl-Kristian Rundman, Martti Suosalo, Marko Tiusanen, Taisto Reimaluoto. Elokuvan lapsitähdet Marika Gröhn ja Emmi Kukkonen ovat löytöjä Joensuusta. Tyttöjä vanhempina esittävät teatterikoululaiset Jessica Grabowsky ja Anni Ojanen.

Ilonen talo perustuu Kreetta Onkelin samannimiseen romaaniin. Onkelin teos herätti paljon keskustelua ilmestyttyään vuonna 1996 ja aihe on edelleen hyvin ajankohtainen.

Tytärten selviytymistarina

Ilonen talo on kertomus alemman keskiluokan perheestä, joka asuu pienellä paikkakunnalla Itä-Suomessa. Tapahtumat ajoittuvat vuosien 1979-87 väliselle ajalle. Tämä on ennen kaikkea kahden tyttären, Ruutin ja Birgen selviytymistaistelu perheen hajotessa isän henkisten ongelmien ja äidin alkoholismin vuoksi. Isän kuoleman jälkeen äidin juominen riistäytyy käsistä. Tytöt joutuvat elämään pelossa ja turvattomuudessa. Sen lisäksi tytöt joutuvat kohtaamaan häpeää ja paheksuntaa kyläläisten silmien edessä. Isosisko Birge on kapinallinen, kun taas pikkusisko Ruut, joka on myös elokuvan kertoja, on sovittelija joka huolehtii äidistä ja kodista. Ruutin mielikuvitus (armoton ja mustan huumorin sävyttämä) ja hiljainen viisaus auttavat häntä kestämään elämässä.

Vähitellen siskosten lapsenomainen viaton mieli särkyy kaikesta siitä mitä he joutuvat sietämään ja näkemään ympärillään. äidin arvaamaton käytös kotona on kestämätöntä. Tytöt otetaan lopulta huostaan.

Teini-ikäisinä he saavat luvan palata kotiin, mutta joutuvat edelleen kestämään alkoholisti äitiään. Mikään ei ole muuttunut. Samalla he hakevat omaa identiteettiään ja seksuaalisuuttaan. äiti etenee kiihtyvällä vauhdilla kohti lopullista tuhoa, kun samalla Birge kamppailee irti äidistä kohti omaa itsenäisyyttä. Ruut on edelleen sovittelija äidin ja Birgen välillä ja hoitaa kotia. Vasta äidin kuoleman jälkeen Ruut on vapaa aloittamaan oman itsenäistymisen ja elämän.

Ilonen talo lehdistökuvat (.zip, 23 MB)


Iloinen talo saa ensi-iltansa 16. lokakuuta Yle TV1:n Kotikatsomossa klo 21.20

Tytöt (Marika Gröhn ja Emmi Kukkonen) valmiina lähtöön



© Kinoproduction Oy 2009

In English